Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

VANESSA FORSMAN
 

 

 Vuosituhannen viimeinen Miss Suomi oli Vanessa Forsman.
 Perintöprinsessoiksi valittiin Minna Lehtinen ja Saija Palin.
 Vanessa oli missiksi tullessaan jo varmaotteinen ja lavan haltuunsa
 ottava missi.
 Hän sanoi totutelleensa ajatukseen julkisuudesta missi-ja perintöprinsessa
 kavereidensa jakamien kokemusten avulla.
 - En minä julkisuutta pelkää, hän totesi.
 - Uskon, että perhe tukee minua kaikessa ja olen aina ollut
 omatoiminen tekemään erilaisia asioita.
 Harvoin kyselen muilta, mitä pitäisi tehdä.
 - Olen nyt 22 vuotias ja kypsä tähän missikoitokseen.
 Nyt on minun aikani nauttia elämästä.

 Miss Suomi kisoissa Vanessa osasi odottaa kolmen kärkeen pääsemistä,
 mutta ei unissakaan uskonut voittavansa.
 Kisoihin hän kuitenkin suhtautui vakavasti ja totesi myös ennen
 Miss Universum kisoja, että menestys ei ainakaan ole kielitaidosta kiinni. 
 Vanessa puhui neljää kieltä.

 Menestystä ei Universumeissa kuitenkaan tullut, mutta pienemmissä
 Skandinavia kisoissa Vanessa oli kolmas (Saija Palinin voittaessa) ja
 Baltic Sea kisoissa kakkonen.
 Missivuoden parhaimmiksi kokemuksiksi hän mainitsi Universum kisat
 ja pikkutyttö-fanit, joille merkitsi niin paljon tavata hänet Miss Suomena.
 Missivuonna Vanessa erosi poikaystävästään, Tuomas Luotosesta
 ja romanssi jääkiekkolegenda Jari Kurrin kanssa roimahti liekkeihin.
 - Tiesin jo suhteemme alkuvaiheessa, että tulemme olemaan yhdessä
 loppuelämämme, Vanessa totesi 2002.
 Pari avioitui 2004.Lapsia on 3; Odessa, Alissa, Paulus ja Isla.
 Jari Kurrilla on myös aiemmasta avioliitosta kaksoispojat.
 
Keväällä 2013 Vanessa kertoi perhe-elämästään Anna-lehdelle.
 
- Olen onnellinen. Tämä on minun elämäni ja työni. En haaveile mistään muusta.
 
Onneni koostuu arkisista asioista. En ole koskaan ollut sellainen ihminen,
 
joka pläräilisi elämän kirjaa eteen päin. Otan jokaisen sivun yksi kerrallaan.
 
Tässä on hyvä.

 Vanessa tekee paljon vapaaehtoistyötä ja emännöi lasten ohjelmaa 
 
"Vanessa ja pikkuväki".

 

 
 Palin (3.), Forsman (1.) & Lehtinen (2.)

 
 
Vanessa Forsman 171 cm 55 kg

 

      Vanessa Miss Universum käsikirjassa:

 

   Vanessa Miss Universum kisoissa:

   

   Baltic Sea kisojen kakkonen:

    

   Scandinavia kisojen kolmonen

   

 

 

©2016 1999,Vanessa Forsman | Beauty pageants Worldwide LEMPIMISSIT The most visited pageant fan site in Europe 10 years as the leading Scandinavian Beauty pageant Site - suntuubi.com