Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

HILKKA RUUSKA
 

 

 Hilkka Ruuska tuli Oulusta. Puhui sujuvasti oulun murteen lisäksi ruotsia,
 koska oli  viettänyt nuoruutensa sotalapsena Ruotsissa.
 Hilkka tuli tunnetuksi suorasanaisuudestaan.
 Eräs Miss Suomi kisojen järjestäjistä sanoi, että onhan Hilkka nätti tyttö,
 mutta voi, voi sitä käytöstä!
 Ei silti, kyllä Hilkka Ruuska osasi missinä myös käyttäytyä hillitysti.
 Hilkka oli oma itsensä eikä kumarrellut ketään.
 "Kun on nuori, niin luulisi olevan kehittymismahdollisuuksia, jos niistä vain osaa
 ottaa vaarin", Hilkka totesi.
 Miss Eurooppa kisoissa Riminissä Hilkka ei menestynyt, vaikka huomiota herättikin.  
 Voiton vei Itävallan edustaja, seuraavina Italia ja Ruotsi.

 Kotimaassa Hilkka Ruuska lopetti missivuotensa menemällä naimisiin kesken missivuoden  
 syksyllä  Jouko Visurin kanssa Oulussa. Pian kuitenkin tuli ero.
 Hilkka avioitui toistamiseen ja sekin liitto päättyi eroon. 

 Kolmas kerta sitten toden sanoi.
 Hilkka avioitui uudelleen ensimmäisen miehensä kanssa ja hänestä tuli isoäiti
 jo 37-vuotiaana.
 Hilkka Ruuskan elämä jatkui Oulussa ja myöhemmin Ruotsissa, jossa hän kuoli
 vain 50-vuotiaana. Varhainen kuolema herätti monia kysymyksiä, joihin ei
 ole saatu vastausta. Elämänlanka katkesi kuitenkin liian varhain.

  Ruuska

 

 
  Miss Suomi 1950 ehdokkaita. Hilkka alhaalla vasemmalla

 
  Onnellinen voittaja Hilkka Ruuska ja kruunaajana toiminut Miss Suomi 1948-49
  Terttu Nyman

 

 

 

  Suomen kaunein 1950-1951

  

 
 Vas. Ihannetyttö Sinikka Pohjalainen, Miss Suomi Hilkka Ruuska
 ja perintöprinsessa & Kansikuvatyttö Heidi Lybeck

 
  
 
n vain 50-vuotias.

 

©2016 1950-51,Hilkka Ruuska | Beauty pageants Worldwide LEMPIMISSIT The most visited pageant fan site in Europe 10 years as the leading Scandinavian Beauty pageant Site - suntuubi.com