Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

ANNE  POHTAMO
 

 

 Anne Pohtamon kauneusura alkoi -70 luvun alussa, kun hän sijoittui Me Naiset lehden mallikilpailuissa
 toiseksi. - Ainoa kauneuskisani, jossa jäin toiseksi, Anne sanoi.
 Paria vuotta myöhemmin 1974
 Anne  valittiin Mannekiini- kuningattareksi ja 
 vuotta myöhemmin tehtiin jo suomalaista  
 missihistoriaa.
Ensin  voitto Miss Suomi- sitten Miss Universum kilpailuissa!
 
Miss Suomi 1975 kilpailu on yhä edelleen Suomen kansainvälisesti menestyksekkäin vuosi .
 1.perintöprinsessa Merja Tammi voitti Japanissa Miss Young Internationalkilpailun
 ja Annen 2.perintöprinsessa Eeva Mannerberg sijoittui toiseksi Miss
International Beauty kisoissa.

 Miss Universum kilpailut pidettiin San Salvadorissa.
 Tuomaristoon kuului mm. Marilyn Monroen tuttu Peter Lawford,
 joka ainoana tuomarina olisi valinnut toiseksi tulleen Haitin edustajan Miss Universumiksi.
 Muuten Anne oli ylivoimainen suosikki koko kisojen ajan.
 Tuomari Susan Strasberg kysyi haastattelussa, onko Anne miettinyt kuinka
 voitto vaikuttaisi  hänen elämään? Eipä Anne sitä ollut miettinyt.
 

 Susan käski Annen varautua kaikkeen. Tässäkään vaiheessa Anne ei ymmärtänyt,
 kuinka suuri ennakkosuosikki hän oli.

 Miellyttävä-varmakäytöksinen, mutta kuitenkin omalla tavallaan hillitty ja asiallinen nainen.

 Voittajaksi valittiin siis Suomen Anne Marie Pohtamo, seuraavina Haitin, Usan, Ruotsin
 ja Filippiinien edustajat.
 Miss Universumin palkintona oli mm. 36 000 mk, koruja, pukuja, minkkiturkin
 ja ennenkaikkea työpaikka vuodeksi.
 San Salvadorin presidentti lahjoitti Annelle arvokkaita kulta -ja platinakoruja,
 Ne, ikävä kyllä, varastettiin heti Annen ensimmäisellä edustusmatkalla Kolumbiassa.
 Annen vuosi oli työntäyteinen.
 Hän esiintyi mm. Johnny Carsonin Tonight showssa, jossa Carson vei Annen saunomaan.
 Miss Universum imagon vuoksi New Yorkiin mallin töitä etsimään tullut Arto Hietanen,
 Annen poikaystävä, ei saanut asua yhdessä Annen kanssa.
 Mallin töitä olisi Artolle ollut tarjolla, mutta työlupaa hän ei saanut.
 Niinpä Arto palasi Suomeen yksin, Annen matkustaessa ympäri maailmaa.
 Lopulta kihlaus purettiin ja Jacgues de la Fontaine liimaantui Annen kylkeen kiinni.
 Oli puhetta kihlajaisista ja naimisiinmenosta, kunnes Anne huomasi miehessä
 väkivaltaisia piirteitä.
 Paljon muitakin julkkismiehiä pyöri ympärillä, mutta Anne ei tuntunut olevan täysin
 varma valinnoistaan.
 Anne palasi Suomeen juhannuksena 1980 ja rakkaus Artoon leimahti uudelleen.
 Annesta tuli rouva Hietanen lokakuussa ja lapsia siunaantui neljä:
 Jesse,Joni, Jasmin ja Jimi.

 Anne Pohtamo, Miss Suomi 1975:

 
 
Arto ja Anne

 
 Miss Suomi 1975

 
 Universum kisojen kisapuvustoa
 Kuvat: Jaana 


 Anne, Miss Universum 1975:

 
 Anne tervehtimässä paikallisia

 
 
Helsingin Sanomien juttu Annen Universum kisojen voitosta

 

 
 Miss Universum 1975 - Anne Pohtamo
 

 

 

  
Miss Universe 1975

 

  
 Anne kruunaajana Miss Universum 1976 kisoissa
 
 
 oi
hin aikoihin Anne tuli kuitenkaan maailmalle, kuten Armi teki.o

 

©2016 1975,Anne Pohtamo | Beauty pageants Worldwide LEMPIMISSIT The most visited pageant fan site in Europe 10 years as the leading Scandinavian Beauty pageant Site - suntuubi.com