Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

KAARINA LESKINEN
 

 

 Mi

 Kaarina Leskinen valittiin Miss Suomeksi 1962.
 Hän oli ns. ensimmäinen televisiomissi.
 Viiden tunnin lähetys suoritettiin Tesvision lähetyksenä ja 
 kisan oikeudet olivat ensi kertaa Finnartisteilla.
 Kaarina on yksi menestyneimpiä missejämme.
 Kaarina sijoittui kolmanneksi Miss Eurooppa kisoissa Libanonissa
 ja peräti  toiseksi Lontoon Miss Maailma kisoissa !
 Lisäksi Kaarina valittiin Miss Scandinaviaksi 1963 ja viimeisessä
 kisassaan -Miss Yk- Mallorcalla hän tuli vielä neljänneksi.  
 Tämän jälkeen kutsuivatkin mallintyöt ympäri maailmaa
 ja kävipä Kaarina vielä kerran Libanonissakin, kruunaamassa 
 seuraavan vuoden Miss Eurooppaa.

 Kaarina ja brittimies Peter Jones vihittiin juhannuksena 1965,
 mutta avioliitto päättyi myöhemmin eroon. 
 Liitosta syntyi kaksi poikaa, Michael ja Stephen.
 Nykyään Kaarina Leskinen asuu Belgiassa.


 Kaarinalla on myös kaunis sisko, Maiju Leskinen.
 Hänet valittiin Miss Helsingiksi 1970 ja pari vuotta myöhemmin
 hän edusti  Suomea Miss Young International kisoissa.
 Tämän jälkeen Maiju suoritti  huikean, menestyksekkään malliuran
 mm. New Yorkissa, jossa Maiju nykyään perheineen asustelee.
 Kaarina ja Maiju ovat ylimmät ystävät ja molemmat vierailevat silloin
 tällöin myös Suomessa.
- Nauramme huolet taivaan tuuliin, siskokset
 ovat todenneet.

 

 
 Miss Suomi 62 kisojen 8 parasta.
 Vas. Eeva Malinen, Astrid Fredriksen, Marita Gellman, Anneli Herrala, Pirjo Johansson,
 Raija Joki, Aulikki Järvinen & Kaarina Leskinen


 
 Kaarina, Suomen kaunein 1962.


 
 

  Eeva Malinen (3.), Kaarina, Miss Suomi 1962 ja Aulikki Järvinen (2.)

 

 

 
 Kaarina, yksi kauneimmista misseistämme

 
 
Miss Suomi kisojen kakkonen ja
 Suomen Neito, sekä Universum
 kisojen 3., Aulikki Järvinen

 

 Kaarina, Skandinavian kaunein:

 

 
 Kaarina valittiin myös Miss Skandinaviaksi vuodelle 1963.
 Vas. Audur Arardóttir, Islanti (5.), Gudrun Bjarnadóttir, Islanti (3.),
 Kaarina, Monica Rågby, Ruotsi (2.) & Jorunn Nystedt, Norja (4.)

 Kisan taso oli todella kova, sillä Ruotsin Monica voitti myöhemmin
 Miss Yk kisan ja Gudrun valittiin Miss International Beautyksi.

 
 Arardóttir, Bjarnadóttir, Leskinen, Rågby, Nystedt

 Miss Maailma kisojen kakkonen:
 

 
 - Olin kuin puulla päähän lyöty! Olin peräti toinen !
 Kaarina kertoi Miss Maailma kisojen kakkostilasta.


  
 Kaarina - Miss Maailma kisoissa hopeaa!

 Miss Eurooppa kisojen kolmonen:

 
 Kaarina & Maruja Garcia Nicoláu, Miss Eurooppa 1962.

 
 Beirutissa oli upeaa ! Kaarina on
 muistellut.

 
 Tässä Skandinavia, Maailma ja
 Nations kisoista saatujen pokaaleiden
 kanssa.

  Kaarina 1964

 

©2016 1962,Kaarina Leskinen | Beauty pageants Worldwide LEMPIMISSIT The most visited pageant fan site in Europe 10 years as the leading Scandinavian Beauty pageant Site - suntuubi.com